SIIRRY KUUNTELEMAAN PODCASTIA TÄSTÄ!

Mielen taidot ja mielen treenaaminen

Mitä ovat mielen taidot?

Mielen taidot ovat kokoelma yksilön psykologisia ominaisuuksia ja harjoiteltavia taitoja. Mielen taitoihin lukeutuvat esimerkiksi kyky vetää rajoja, myönteinen itsepuhelu, itsemyötätunto ja tavoitteiden asettaminen.

Toteutimme instagramissamme  vieraskynän yhdessä Emmi Arposen kanssa. Vieraskynän yhteydessä Emmi myös vastasi teidän esittämiinne kysymyksiin mielen taidoista. Sekä kysymykset että vastaukset olivat niin timanttisia, että halusimme ne talteen tänne blogin puolelle! 

Millainen on konkreettinen pitkän aikavälin treeniohjelma mielelle?

Todella hyvä kysymys. Mielen taitoihin sisältyy paljon erilaisia osa-alueita (mm. Tiedenaisten postauksessa on avattu tätä). Ensin siis pohtisin, mikä tuntuu juuri nyt itsestä tärkeältä.

Omassa työssä keskeisinä opeteltavina mielen taitoina näyttäytyvät usein mm.

  • tunnetaidot
  • itsekritiikki
  • itsemyötätunto
  • omien ajatusten haastaminen (vaikkapa ne kuuluisat ”pitäisi” ajatukset)

Mielen taidot ja laajemmin psykologinen joustavuus ovat siinä mielessä kivoja aihealueita, että harjoittelemalla yhtä aluetta, myös muut osa-alueet kehittyvät! Ei siis ole niin suurta väliä mistä lähtee liikkeelle.

On olemassa paljon laadukasta kirjallisuutta,  joilla pääsee hyvin alkuun. Suosittelen esimerkiksi seuraavia:

  • Katja Myllyviita -Tunne tunteesi
  • Minna Sadeniemi ym. – Viisas mieli
  • Emilia Kujala – Tunteella Häpeä
  • Katja Myllyviita – Häpeän Hoito
  • Ronnie Grandell – Itsemyötätunto
  • Ronnie Grandell – Irti itsekritiikistä

Myös esimerkiksi Maaret Kalliolla on kaksi maksullista kurssia mielen taidoista.

Kuitenkin samaan tapaan kuin monesti salille tai juoksuharrastuksen alkuun tarvitaan personal traineria, valmentajaa tai fysioterapeuttia, kannustan mahdollisuuksien mukaan myös hyödyntämään erilaisia matalan kynnyksen maksuttomia palveluja ja luomaan ammattilaisen kanssa henkilökohtaisen suunnitelman mielen taitojen harjoittelemiseksi.

Tällaisia tahoja voivat olla esimerkiksi opintopsykologit, työterveyspsykologit ja erilaiset järjestöt (tukinet.net kannattaa kurkata). Jos tällaisia palveluja on saatavilla, niitä kannattaa hyödyntää myös ennakoivasti. Mielen taitojen harjoittelussa ei tule koskaan valmiiksi, ja kyseessä on koko elämän mittainen prosessi, mikä on valtavan lohdullista

Kuinka oppia tunnistamaan esim. vihan tunne ennen kuin se tulee purettua esimerkiksi ympäristöön?

Viha on täysin normaali tunne, mutta sitä voi olla usein ymmärrettävästi vaikea hyväksyä ja ilmaista rakentavasti. Monesti ”pullotettu viha” purkautuu kaikista rajuimmin ja silloin saattaakin hämmästyttää ja yllättää se, miten voimakasta tällainen sisälle kertynyt viha on. Viha voi myös olla niin sanottu toissijainen tunne, jonka taustalla onkin vaikkapa ensisijaisia tunteita, kuten häpeää, avuttomuutta tai syyllisyyttä.

Yhtä kaikki omaan vihaan tutustuminen on tärkeä prosessi, joka jatkuu läpi koko elämän. Aloittaisin itse lyhyen tilanneanalyysin tekemisestä ja kirjaisin vastaukset näihin ihan paperille ylös.

 Jatkokysymyksenä voi pohtia, että mistä voisin jatkossa tunnistaa nämä tutut ajatukset tai kehon tuntemukset, jotka kertovat minulle vihasta tai ennen sitä ärsyyntymisestä. Itseltään voi myös lempeästi kysyä oliko vihan taustalla, joku tarve, kuten kuulluksi tai ymmärretyksi tuleminen, joka ei tullut täytetyksi.

Tietoiseksi tuleminen on tärkeä askel kohti säätelyä ja rakentavaa ilmaisemista. On tärkeä muistaa, että vihan tunne ei ole yhtä kuin käyttäytyminen. Vihaa siis saa ja on tärkeäkin tuntea. Yhtä tärkeää on myös oppia ilmaisemaan sitä rakentavasti. Tämä on kuitenkin prosessi ja vaatii harjoittelua sekä turvallisen ympäristön, jossa harjoitella (esim. ammattilaisen tai turvallisen läheisen kanssa). Itsemyötätuntoa tarvitaan erityisen paljon. Kompuroida saa!

Usein kuulee sanottavan, että tunteet tulee tunnistaa, hyväksyä ja tuntea, mutta miten tunteita tunnetaan?

Mitä mainioin kysymys! Tunteiden tunteminen ja hyväksyminen on kokemuksellinen ja kehollinen prosessi, joten ei ihmekään, että se ei jäsenny pelkästään sanojen tai tiedon kautta. Monesti alkuun tarvitaan ihan sen pohtimista mitkä tunteet ovat itselle erityisen haastavia ja mitä silloin itsessä tapahtuu: Mikä tunne on oikeastaan kyseessä, millaisia ajatuksia siitä herää ja miten keho reagoi?

Usein tunnistetaan välttämiskäyttäytymistä tai tunteiden sivuuttamista. Sen jälkeen hyväksynnän, myötätuntoisen suhtautumistavan ja kohtaamisen harjoittelu tapahtuu askel askeleelta juuri tuon edellä kuvatun kokemuksellisuuden ja kehollisuuden kautta.

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tunteiden kohtaamista kuvaavia mieli- ja kielikuvia tai harjoitteita. Tähän on olemassa hyviä välineitä ihan yleisesti saatavilla, kuten esimerkiksi Oivamieli ja Youtube-videot. Näitä taitoja voi myös harjoitella ammattilaisen kanssa.

Lyhyesti:
1) Anna tunteelle nimi
2) Salli kehotuntemukset ja tutkaile niitä uteliaasti
3) Harjoita hyväksyntää ja kohtaamista kokemuksellisten harjoitteiden kautta
4) Muistuta itseäsi, että tunne menee kyllä ohi, olet turvassa.

Mitä tehdä, kun ei jaksa tehdä jotain hitaasti palkitsevaa?

Tämä on tosi ymmärrettävä tilanne. Monesti nopeat palkkiot houkuttavat meitä ihmisiä enemmän ja palkkion ”viivästyminen” lisää aikaansaamattomuutta. Hitaasti palkitseviin tehtäviin kannattaa soveltaa samoja keinoja, joita sovelletaan aikaansaamattomuuden taltuttamiseen.

Aikaansaamattomuuden vähentämisessä on keskeistä pyrkiä vaikuttamaan

  • pystyvyysuskomuksiimme (ajattelenko, että kykenen tähän)
  • tehtävän miellyttävyyteen (mikä lisäisi miellyttävyyttä)
  • siitä saataviin palkkioihin (pienet palkkiot mahd. usein)
  • tehtävän tekemisen aikarajoihin (ulkopuolelta tuleva paine erityisen tehokas)
  • yksilöllisiin aikaansaamattomuudelle herkistäviin tekijöihin (mm. välttämiskäyttäytyminen tunnistaminen).

Monesti myös odotamme oikeanlaista tunnetilaa tai ”motivaatiota” tekemiseen, ja joskus onkin tärkeä muistaa, että motivaatio ja tietty tunnetila voi olla seurausta itse tekemisestä. Tekemisen alkuun voi siis päästä vaikka niin, että tekee itsensä kanssa sopimuksen ”viiden minuutin tekoajasta”. Kännykkään voi laittaa herätyksen viiden minuutin päähän, tehdä ”vain” viisi minuuttia ja pohtia sitten uudestaan, haluaako jatkaa. Usein tämä madaltaa kynnystä ja viiden minuutin päästä huomaakin, että jatkaminen kiinnostaa uudella tavalla.

Kuinka kehittää omaa resilienssiään?

Resilienssi eli psyykkinen palautumiskyky ja kyky sopeutua vastoinkäymisiin on osin geneettinen/biologinen ja osin elämän oppikokemusten muovaama ominaisuus ja taito. Resilienssiä voi kehittää ja vahvistaa läpi elämän. Pohjan resilienssille luo itsetuntemus eli sen tiedostaminen, miten reagoimme ja miten toimimme tilanteissa, joissa kohtaamme vastoinkäymisiä.

Oleellista resilienssissä on psykologinen joustavuus eli joustavuustaidot, jolla tarkoitetaan muun muassa kykyämme hyväksyä mielen sisältöjä, olla tietoisesti läsnä ja ottaa etäisyyttä omiin ajatuksiin. Lisäksi kyky säädellä stressiä ja tunteita on osa resilienssiä. Resilienssiä voi vahvistaa osa-alue kerrallaan eikä kaikkea ei ole tarkoituksenmukaistakaan opetella kerralla. Resilienssiä voi kehittää yksin tai ammattilaisen kanssa. Varsin hyvään alkuun pääsee esimerkiksi Arto Pietikäisen Joustava mieli -kirjan avulla.

Miten lapselle voi opettaa tunnesäätelyä?

Tämä on tosi tärkeä ja laaja kysymys. Ajattelen, että kaikki lähtee kasvattajan omasta tunnesäätelystä ja sen opettelusta. Tarvitaan siis rutkasti myötätuntoa myös kasvattajalta itseään kohtaan. Kompurointia näissä tapahtuu aivan varmasti ja se jos jokin on inhimillistä.

Keskeisin nyrkkisääntö lienee, että pieni lapsi tarvitsee vanhemman apua erityisesti haastavien tunteiden säätelyssä ihan jo kehityksellisestä näkökulmasta: Lapsella ei ole vielä valmiuksia säädellä tunteitaan itse mm. aivojen kypsymisen takia. On siis tärkeää, että tilanteissa ollaan lapsen kanssa samalla puolella ja lapsen tukena. Lapsi ei siis kiukuttele ”tahallaan” tai ollakseen hankala. Tähän on olemassa nykyisin onneksi aivan valtavasti hienoa materiaalia. Tulee mieleen esimerkiksi

Mikä olisi hyvä kysymys esittää itselle, kun vastaan tulee haastava tunne, jota tekisi mieli juosta pakoon?

Tässä usein toimii pysähtyminen lempeästi ja myötätuntoisesti sen äärelle, että mikä onkaan välttämisen tai pakoon juoksemisen ”hinta”: Jos nyt vältän tämän haastavan tunteen, se tuo kyllä lyhyellä aikavälillä helpotuksen, mutta viekö se pitkällä aikavälillä minua kohti itselle merkityksellisiä ja tärkeitä asioita elämässä?

Merkityksellinen elämä (ja elämä ylipäätään) sisältää myös epämukavuutta eli epämukavuus on normaalia. Tulee tästä vielä mieleen mainio animaatio Youtubesta: “Headstuck! What is experiential avoidance”, joka selittää tätä mainiosti!

Kuinka kauan kestää oppia mielen taitoja?

Kyseessä on ihan koko elämän mittainen prosessi. Lyhyessäkin ajassa voi huomata itsessään muutosta, mutta mielen (kuten fyysisen kehonkin) kanssa elämme koko elämän ja siksi mielen taitoja opetellaan ja ennen kaikkea ylläpidetään myös läpi koko elämän. Tavallaan näissä teemoissa ei voi edes tulla ”valmiiksi” ja se on todella armollista.

Facebook
Twitter
LinkedIn

Jutellaan!

Pysy ajan tasalla!