Onko ADHD laiskuutta?
ADHD on monimutkainen neuropsykiatrinen kehityshäiriö, johon liittyy muutoksia aivojen kuorikerroksessa sekä toiminnanohjausta säätelevien välittäjäaineiden toiminnassa. Nämä poikkeavuudet näkyvät muun muassa tarkkaavuuden säätelyn ongelmina, hyperaktiivisuutena ja impulsiivisuutena (Juva ym 2021.)
ADHD ei siis ole laiskuutta kuvaamaan keksitty diagnoosi vaan ihan oikea sairaus, joka vaikuttaa maailmanlaajuisesti 3,6-7,2 prosenttiin 6-18-vuotiaista ja 2,4-3,5 prosenttiin aikuisista. ADHD:n taustalla näyttäisi olevan yhdistelmä geneettisiä ja ympäristöön liittyviä syitä eikä yhtä yksittäistä geeniä ADHD:n taustalla ole tunnistettu. ADHD on vahvasti perinnöllistä ja usein ADHD:ta sairastavien lasten vanhemmilla on myös ADHD:seen viittaavia oireita. Lisäksi esimerkiksi raskaudenaikainen tupakointi, päihteiden käyttö ja stressi voivat lisätä lapsen ADHD-riskiä, samoin kuin synnytyksen aikainen hapenpuute tai keskosuus (ADHD: Käypä hoito -suositus, 2019.)
ADHD:n oireet saatetaan tulkita laiskuudeksi
ADHD:n oireet saatetaan tulkita laiskuudeksi: Mitä ajattelemme yksilöstä, joka on maannut koko päivän sohvalla? Ehkä ajattelemme, että hän ei edes yritä, laiskottelee vain, voi kun ottaisi itseä niskasta kiinni! Emme kuitenkaan välttämättä näe sitä kamppailua, jota yksilö päänsä sisällä käy. Hän todennäköisesti soimaa itseään tästä “laiskuudesta” ihan yhtä paljon, ellei enemmänkin. Psykiatrian erikoislääkäri Mika Määttä toteaa ADHD:n ja kielihäiriöiden erikoislehdessä, että moni ADHD:sta kärsivä on saattanut koko elämänsä kuulla olevansa laiska ja epäonnistunut (Määttä 2021). Hoitamattoman ADHD:n on havaittu 11 vuoden seurantatutkimuksessa olevan yhteydessä heikompaan itsetuntoon (Biederman, Petty ja Fried 2010, s.409-417). Myös ADHD-diagnoosi itsessään on yhdistetty heikompaan itsetuntoon ja minäpystyvyyteen (Newark, Elsässer ja Stieglitz, 2016, s.279-290). Toisaalta ADHD:n hoito, sekä lääkkeellinen, lääkkeetön että yhdistelmähoito, on puolestaan yhdistetty itsetunnon kohoamiseen ADHD:n kanssa elävillä (Harpin ym. 2016, s. 295-305).
Osa ADHD:hen liitetyistä käyttäytymismalleista selittyy dopamiinihakuisella toiminnalla: ADHD:ssa neurovälittäjäaineet toimivat poikkeavasti verrattuna neurotyypillisiin yksilöihin (Juva ym. 2021). Dopamiinihakuisuus on toimintaa, jolla yksilö pyrkii saavuttamaan normaalin aivokemiallisen tilan tekemällä jotakin itselle palkitsevaa toimintaa. Esimerkkejä terveistä dopamiinihakuisista keinoista ovat esimerkiksi uppoutuminen kiinnostaviin harrastuksiin tai liikkuminen. Kuitenkin moni ADHD:n kanssa elävä ajautuu haitallisten dopamiinihakuisten aktiviteettien, kuten päihteidenkäytön, riskialttiin seksuaalikäyttäytymisen, ylensyömisen tai liiallisen treenaamisen pariin (Arias-Carrión ja Pŏppel 2007, s.481-488). Tylsäksi koettujen asioiden, kuten vaikkapa tiskaamisen, siivoamisen tai tenttikirjan lukemisen tekeminen vaatii ADHD:n kanssa elävältä huomattavasti enemmän ponnistelua tämän aivojen palkintojärjestelmän poikkeavuuden vuoksi.
ADHD on näkymätön sairaus
Ehkä osa tästä sitkeästä myytistä selittyy myös suhtautumisella näkymättömiin sairauksiin: On vaikeampi uskoa asiaa, jota emme voi konkreettisesti nähdä tai kuvantaa. Näkymättömiin pitkäaikaissairauksiin ei usein suhtauduta samalla tavalla kuin fyysisiin sairauksiin ja niihin liittyy usein jonkinasteista stigmaa (Vickers 2000, 131-151). ADHD:n kohdalla diagnosoinnin haastavuutta lisää myös se, että kaikilla meillä on joskus keskittymisvaikeuksia tai vaikeutta pysyä paikallaan (Vallikoski 2016). ADHD:n kohdalla tilanne on kuitenkin toistuva ja on tuottanut merkittävää haittaa – kyse ei ole siitä, että ongelma poistuisi ottamalla itseä niskasta kiinni.
Emmehän sano pyörätuolia käyttävälle ihmisellekään, että on laiskuutta olla kävelemättä? Samalla tavalla ADHD:n kanssa elävä ihminen voi tarvita konkreettisia apuvälineitä ja tukikeinoja tarkkaavuuden säätelyyn ja toiminnanohjaukseen.
Apukeinoja arkeen voi löytää mm. seuraavista ADHD-liiton oppaista:
Lähteet:
Arias-Carrión O, Pŏppel E. Dopamine, learning, and reward-seeking behavior. Acta Neurobiol Exp (Wars). 2007;67(4):481-8. PMID: 18320725.
Biederman J, Petty CR, Fried R, ym. Adult psychiatric outcomes of girls with attention deficit hyperactivity disorder: 11-year follow-up in a longitudinal case-control study. Am J Psychiatry 2010; 167:409 – 17.
Vallinkoski A. Väärinymmärretty ADHD. Helsingin yliopisto. 30.8.2016. Viitattu 10.12.2023. https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-ja-oppiminen/vaarinymmarretty-adhd
ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenneurologisen yhdistys ry:n, Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2019 (viitattu 10.12.2023). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi
Määttä M. Aikuisen ADHD jää usein tunnistamatta. Verraton. ADHD:n ja kehityksellisen kielihäiriön erikoislehti. Julkaistu 7.6.2021. Viitattu 11.12.2023.
Harpin V, Mazzone L, Raynaud JP, Kahle J, Hodgkins P. Long-Term Outcomes of ADHD: A Systematic Review of Self-Esteem and Social Function. Journal of Attention Disorders. 2016. s. 295-305.
Juva K, Hublin C, Kalska H, Korkeila J, Sainio M, Tani P, Vataja R (Toim). Kliininen neuropsykiatria. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki 2021.
Newark PE, Elsässer M, Stieglitz R-D. Self-Esteem, Self-Efficacy, and Resources in Adults With ADHD. Journal of Attention Disorders. 2016. s.279-290
Vickers MH. Stigma, Work, and “Unseen” Illness: A Case and Notes to Enhance Understanding. Illness, Crisis & Loss. 2000;8(2):131-151. doi:10.1177/105413730000800203
